MO-TOUR-67 - AUTOINSSIT

torstai 2. toukokuuta 2024

2 kommenttia:

Matti Koivurova2. toukokuuta 2024 klo 6.29
Kokoontuminen 27.4.2024 hotelli Vaakunan ravintolassa 57 vuotta valmistumisesta. Mukana Yrjö Saloheimo, Martti Sorro, Martti Liukko, Jukka Santalahti, Jouko Kankare, Pekka Roiha, Kauko Alkunen, Jarmo Ojala ja Matti Koivurova.
VastaaPoista
Vastaukset

Lisää kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)

Osmo 2012

Ylioppilasjuhla 2.6.2012 Hyvät ylioppilaat ja muu juhlayleisö! Minulle on suotu kunnia tuoda teille terveisiä 50 vuoden takaa, kun tämä eturivissä istuva joukko oli samassa tilanteessa kuin te nyt. Kerron tässä joitakin muistoja omalta kouluajaltani. Olen Osmo Mäkelä, vanhin 8-lapsisesta perheestä. Meistä sisaruksista jokainen on kirjoittanut aikanaan ylioppilaaksi Järvenpään lukiosta. Kotimme oli n. 3 kilometrin päässä koulusta ja kun vanhin meistä vuorollaan sai ajokortin, kuljimme yhdessä kouluun ja kotiin ruokatunnilla, jos satuimme saamaan auton käyttöömme. Meillä oli kotona autokorjaamo ja –liike, joten monenlaisilla kotteroilla kuljimme. Aina ei kaikki sujunut suunnitelmien mukaan. Kerran veljeni Timo, josta myöhemmin tuli menestynyt ralliajaja, kurvasi koulun parkkipaikalle tehden näyttävän käsijarrukäännöksen. Kaikki sujui muuten hyvin, mutta Skoda kaatui katolleen. Silminnäkijä kertoo, että kun veljeni Pekka kömpi katollaan olleesta autosta ulos, hän tuhahti vihaisena Timolle: "Siin on aurinko näyttös". Meidän aikanamme koulujärjestelmä oli erilainen kuin nykyään. Ensin käytiin kansakoulua 4 vuotta ja sitten oli mahdollista pyrkiä yhteiskouluun. Sitä kesti 8 vuotta, joista kolme viimeistä vuotta muodosti lukion. Ylioppilaskirjoitukset kirjoitettiin 8. luokan keväällä ja syksyllä oli mahdollisuus uusia, jos oli epäonnistunut. Kerron hyvästä ruotsinkielen opettajastani, joka sai minut yrittämään Parastani. Lehtori Kerttu Ignatius oli todennut, että tuo Osmo poika laiskottelee ruotsin kanssa ja antoi ehdot 7. luokan keväällä eli lukion toisella. En mielestäni ollut edes niin huono, että olisi pitänyt ehdot antaa. No kävin sitten ehtolaiskurssit ja menin suorittamaan ehdot. Mutta mitä kummaa, ei mennytkään läpi. Silloin tuli hätä käteen, enhän minä nyt luokalle aikonut jäädä. Syksyllä sain kuitenkin vielä suorittaa uusintakokeen. Koko kesä siinä sitten meni enemmän tai vähemmän ruotsin kanssa eikä edes moottoripyörää ehtinyt ajaa ja ropailla mielin määrin, töissäkin käytiin autokorjaamolla. Syksyllä sitten sain kuin sainkin ehdot suoritettua. Lehtori Ignatius, jota Naakaksi kutsuttiin, asui Tuusulanjärven rannalla kauniissa vanhassa talossa. Minun piti mennä sinne kokeeseen. Lehtori antoi paperin, jossa oli tekstinpätkä ja sanoi, että käännäpäs tuo. Minä vähän ihmettelin kun siinä lasikuistilla käänsin sen tekstin omissa oloissani ja perhettä kulki siinä edestakaisin. Kun olin valmis, opettaja katsahti paperia ja sanoi, nythän tämä näyttää ihan hyvältä. Kun sitten keväällä kirjoitin ruotsista laudaturin, Naakka kysäisi pilke silmäkulmassa, että mitäs sinä pidit minun pikku kepposestani. Kyllä meistä jokaisesta löytyy kapasiteettia vähän parempaa, kun vain viitsimme yrittää tai joku potkii vauhtia. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen sitten alettiin suunnitella jatkoa. Meillä pojilla oli mielessä sotaväkeen lähtö ja sitä ennen pyrkiminen opiskelupaikkoihin. Siihen jäi sopiva väli tehdä jotain erikoista ja mieleenpainuvaa. Ulkomailla käynti ei ollut 1962 kovin yleistä. Aloimme kavereiden kanssa kuitenkin suunnitella matkaa Norjaan. Ongelmana oli, että mistä saada auto. Meillä oli kolariautona ostettu pakettiauto korjaamolla valmistumassa ja isäni sanoi, että hän teillä on auto lainaksi, kun muutatte sen pikkubussiksi. Ryhmäksi muodostui 8 nuortamiestä A- ja B-luokalta. Ahersimme korjaamolla parhaamme mukaan. Autoon tehtiin ikkunat kylkiin ja penkit sisään. Muutoskatsastus onnistui ja niin meillä oli oiva bussi käytössä. Matkalle lähdettiin, Turusta laivalla Ruotsiin, Kapellskäriin ja sitten Ruotsin halki Norjaan, Osloon. Tämä autolauttayhteys oli ensimmäinen säännöllinen yhteys Ruotsiin. Laiva oli joku vanha alus, josta oli rakenneltu autolautta. Teltassa yövyimme ja matkalta on monia hauskoja muistoja. Meillä oli myös sponsori matkalle. Mäkisen Karin sukulaisen avulla saimme makkaraa Karl Kniefin tehtaalta, kun pidimme esillä tehtaan mainosta. Oslossa tutustuimme nähtävyyksiin, Viikinki museo ja Kontiki museo sekä Vigelandin patsaspuisto. Kävimme myös Holmenkollenilla. Sinne mennessä nousu oli niin rankkaa, että meidän Tempo Rapid ei jaksanut ilman apua kiivetä ylös. Jyrkimmässä kohdassa poikaporukka joutui auttamaan työntämällä. Kun sitten Oslossa suunnittelimme paluureittiä, Lehtikarin Pekka sanoi, että mennäänpäs tuonne Mossiin, kun se on niin mukava nimi kartalla. Sinne mentiin ja kuulin Mäkisen Karilta, että hän on jälkeenpäin vieraillut työasioissa monta kertaa Mossissa. Paluumatkan aikana yövyimme Uddevallan leirintäalueella ja siellä tutustuimme ruotsiin muuttaneisiin suomalaisiin "raggareihin". Nämä ajelivat ympäriinsä suurilla "amerikanraudoillaan"ja olivat pelottavan näköisiä. He kuitenkin mieltyivät meihin siinä määrin, että tarjoutuivat jopa suojelijoiksemme. Kumlan kaupungissa löysimme mielestämme hyvän paikan teltalle. Teltta pystyyn ja kaupungille. Kun palasimme, poliisi oli käynyt paikalla ja jättänyt lapun, "Et voi ostokset täällä". Eipä ollut englanninkielen taito hallussa Ruotsinkaan poliisilla, mutta pakkohan meidän oli siirtää teltan paikkaa. Loppumatka sujui oikeastaan kommelluksitta takaisin Suomeen. Sen jälkeen jokainen meistä suuntautui omille teilleen. Kaksi meistä on jo poistunut keskuudestamme, viisi on täällä paikalla. Minusta tuli autoinsinööri ja autojen parissa olen viettänyt oikeastaan koko ikäni. Hyvät uudet ylioppilaat me elämme nyt tässä hetkessä. Olkaamme iloisia kaikesta hyvästä, mikä meitä ympäröi. Me olemme aina eläneet vain tässä hetkessä ja tulemme aina elämään. Muuta ei ole. Joka hetki kannattaa elää pelottomasti ja täysillä, mutta ei älyttömästi. On aivan turha haikailla menneen perään, sillä kaikki mitä teimme, teimme senhetkisen tietämyksemme mukaan. Sanotaan, että vanhemmiten sitä viisastuu, mutta täytyy tässä kokemuksesta sanoa, että kyllä siinä on pitelemistä siinä alkuperäisessäkin tasossa. Toivotan teille oikein mielenkiintoista elämää.

INSINÖÖRIVALA

Selvät suuntaviivat insinöörietiikalle piirtää myös Arkhimedeen mukaan nimetty vala, johon ammattikunta on sitoutunut: Insinööri on mukana luomassa tekniikkaa, joka koituu luonnon ja ihmisen hyväksi. Insinööri on kaikessa toiminnoissaan suojelemassa kasvien, eläinten ja ihmisen elämää. Insinööri välttää epärehellisyyttä ja epäsopua ja pyrkii kehittymään taitavammaksi ongelmien ratkaisijaksi. Insinööri miettii kehityksen suuntalinjoja ja välttää vahingollisten tavoitteiden toteutumista.

KIRJAN KUSTANTAJA

ROADS' SAFETY

Dear reader The countries' economies began to grow rapidly in the 1960s. As a result, traffic also increased sharply. In particular, the number and speeds of cars increased. Traffic volumes increased and safety began to develop in a bad direction. Moving on the roads was dangerous. More than half of those killed in traffic were pedestrians, cyclists and moped riders. Something had to be done. And while the roads and cars weren’t very advanced yet, no general speed limits were set. Some attempts were made in parliament, but they did not receive the support of a majority of representatives. They were not presented by the authorities either. Speed restrictions were turned out throughout the 1960s, and it was not until the next decade that restrictions came. In Finland, the countries of the northern hemisphere have dark winters and bright summers. The safety of traffic in the dark began to be promoted with lights and reflectors as early as the 1960s. Finland has probably been one of the pioneers in the development and use of pedestrian reflectors. Since the winter days were also quite dark, the use of headlights in the cars during the day was also recommended. In Finland, good and bad experiences were gained from the recommendation of daytime running lights. Those who used the lights were in a better position than before and those who drove without lights were in an even worse position. The party concerned about security suggested to the party responsible for security that the problem be resolved by imposing usage of driving lights on everyone. The decision to force the use of headlights for the following winter season was taken in July 1970 and entered into force on 1 October 1970. Forcing cars to use headlights was, in many ways, a major act after the failure to impose speed limits. Finland was the first country able to do so. After all, the country monitors what has been done elsewhere and does the same. Now there was no country from which we could have taken an example and experienced. Finland was now an example for others, such as Sweden, Norway, Denmark, Iceland and Canada. Sweden first in 1977 and others following Sweden. Canada's message to Finland: It would not have been possible without Finland's pioneering work! In Rovaniemi on December 12, 2021 Matti Koivurova

MO-TOUR-67 :N SUOJELIJA

Tiedossani ei ole, onko nimenomaan turvallisemman autoilun näyttelyä meillä aikaisemmin järjestetty. Ainakin olisi pitänyt järjestää - ja monta kaiken lisäksi. Helsingin Teknillisen Opiston Autokerho ansaitsee kiitoksen pyrkimyksestään turvallisemman autoilun hyväksi.
Autoilun turvallisuus on yhteiskuntamme polttavimpia ongelmia. Ja kaikki polttavat yleiset ongelmat pyrkivät olemaan laajoja ja monimutkaisia kysymyksiä.

Auton teknillinen varustus on vain osa tästä kysymyksestä. Mutta sekin osa on hoidettava. Myös tekniikkaa tarvitaan turvallisuustyössä. Sitä valaiseva näyttely on samalla omiansa kiinnittämään huomiota liikenneturvallisuuteen yleensä.

Onneksi olkoon näyttelyn järjestäjille.

Näyttelyn suojelija
Kaarlo Pitsinki
Uudenmaan läänin maaherra
Tapaturmantorjunta ry:n liikennejaosto TALJAN hallituksen puheenjohtaja

AUTOTEKNIIKAN YLIOPETTAJA

HYVÄT AUTOINSINÖÖRIT

Neljä vuotta kestänyt opintoaikanne Helsingin Teknillisen Opiston autotekniikan opintosuunnalla on päättynyt ja ryhdytte nyt itse kukin taivaltamaan elämänuraksi valitsemaanne tietä.

Kun tällä hetkellä luo katseen ajassa taaksepäin, ei ainakaan näin opettajana voi välttyä ajattelemasta sitä, kuinka pienen osan koko autotekniikan moninaisesta ja laajasta sisällöstä teidän saamanne opetus käsittää. Käytettävissä olevan ajan määrä asettaa omat rajoituksensa, jota ei voida muuttaa. Oppikirjojen puute on huutava ja se ei näy poistuvan ilman Ammattikasvatushallituksen tehokkaita ja positiivisia toimenpiteitä.

Teidän osaltanne on opiskelu nyt kuitenkin päättynyt – arvelee ehkä moni! Onko se kuitenkaan päättynyt ja onko sen aihetta päättyä? Ei varmaankaan!

Jokainen eteenpäin menevä yritys kouluttaa henkilökuntaansa ja tästä koulutuksesta moni teistä pääsee osalliseksi. Koulutus on kuitenkin yleensä merkkikohtaista ja siis rajoitettua aihepiiriltään.

On kuitenkin eräitä muita jatko-opiskelumahdollisuuksia, joiden merkitystä ja käyttökelpoisuutta haluaisin painottaa.

Insinöörijärjestöillä on oma koulutuskeskus, jossa Insinööriliitto on osakkaana. Tämä koulutuskeskus työskentelee tehokkaasti ja järjestää eri alojen täydennyskoulutuskursseja, mm. tähän mennessä viidet autoinsinööreille tarkoitetut. Näiden kurssien sisältö ja tavoitteet ovat mielestäni erittäin hyvin autoinsinöörien todellista täydennyskoulutustarvetta vastaavia.

Paikkakuntien Autoteknilliset yhdistykset, jotka toimivat Suomen Autoteknillisen liiton jäsenyhdistyksinä, toimivat pääasiassa jäsentensä jatkokoulutuksen merkeissä. Osallistumalla aktiivisesti näiden toimintaan olette sekä saavana että antavana osapuolena! – On muuten merkillepantavaa näissä koulutus- kuin muissakin asioissa, että antaessaan saa samalla itse eniten!

Toivotan teille onnea ja siunausta elämäänne varten.

Vuonna 1967

Erkki Viitasalo